Musiikki

Musiikki on kaikenikäisten yhteinen kieli

Musiikki on vahvasti mukana Pyhtään seurakunnan työssä.

Messujen ja jumalanpalvelusten lisäksi musiikki ja laulu kaikuvat niin päiväkerhoissa, perhekerhoissa, nuortenilloissa, rippikoulussa kuin aikuisten kokoontumisissa.

Musiikki on mukana myös elämän suurissa juhlissa ja taitekohdissa. Musiikki tuo tunnelmaa ja juhlavuutta häihin ja ristiäisiin. Hautajaisissa musiikki antaa tilaa kaipaukselle.

Pyhtään seurakunnan kanttori palvelee musiikin keinoin kaikkia seurakuntalaisia arjessa, juhlassa ja elämän suurissa taitekohdissa. Järjestämme myös erilaisia konsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia, joista löydät tietoa tapahtumakalenterista.

Lauluyhtye Alla Breve

Jos laulaminen kuorossa kiinnostaa, olet tervetullut lauluyhtye Alla Breven toimintaan. Aikuisille suunnattu Lauluyhtye Alla Breve kokoontuu projektiluonteisesti.

 

Yhteisvastuukonsertti su 15.10. klo 17 Pyhtään kirkko

Kokoonnumme taas yhteen laulamaan hyvän asian puolesta Yhteisvastuu -konsertin merkeissä. Tervetuloa mukaan, mikäli pystyt osallistumaan 14.-15.10. lisäksi kahteen harjoitukseen (katso alla). On hyvä, jos yhteisten harjoitusten lisäksi olet motivoitunut harjoittelemaan myös kotona ; )

Tällä kertaa harjoittelemme taustakuoro-osuuksia kolmen laulun potpuriin, johon tulee solistiksi Sanna Mensola. Laulut ovat: Shine Your Light, We are Family ja This Little Light of Mine.

Harjoitusaikataulu:

harjoitukset kirkossa!

to 14.9. klo 18

ke 27.9. klo 18

su 1.10. klo 14

ke 4.10. klo 18

to 12.10. klo 18

la 14.10. klo 14 kenraali

 

Lisätietoja antaa kanttori Marjo Kaijansinkko

 

 

 

 

 

 


Kuvat: Kirkon kuvapankki, Pyhtään seurakunta

Pyhtään seurakunnan lauluyhtye Alla Breve
Pyhtään seurakunnan lauluyhtye Alla Breve

Ota yhteyttä

Kanttori

Tavoitettavissa varmimmin ke-su.