Hautajaiset

Hautajaiset ovat poismenneen saatto- ja muistelutilaisuus

Hautajaiset ja hautajaisten järjestelyt tulevat joskus lähes meidän kaikkien eteen. Joskus asia saattaa olla itselle vieras. Silloin saat kirkkoherranvirastostamme tietoa siunaus- ja hautajaisjärjestelyistä, hautaustavoista ja muistomerkkiasioista. Neuvoja antavat myös hautaustoimistot.

Näin toimit surun kohdatessa

Ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon puhelimitse tai tule paikan päälle, niin sovimme yhdessä mm. seuraavista asioista:

  • siunaavan papin ja kanttorin varaus
  • siunauspaikan ja siunausajan varaus
  • muistotilaisuuspaikka
  • hautaustapa ja hautapaikan varaus
  • mahdollinen arkkualban eli arkkuvaatteen lainaus

On hyvä muistaa, että hautausjärjestelyistä vastaavilla on velvollisuus kunnioittaa vainajan katsomusta ja toiveita hautaamisessa.

Siunausajan ja -paikan sekä muistotilaisuuspaikan varaaminen

Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä 2-3 viikon kuluessa kuolemasta. Siunauksia toimitetaan arkipäivisin ja lauantaisin.

Siunauspaikkana voi toimia Korkeaharjun siunauskappeli, Pyhtään kirkko, Haaviston kirkko sekä Haaviston ja Munapirtin hautausmaat. Korkeaharjun siunauskappeli on käytössä 1.4.-31.10. välisenä aikana, muissa paikoissa siunataan ympäri vuoden.

Muistotilaisuuksien järjestäminen on mahdollista seurakuntasaleissamme tai muussa toivomassanne paikassa.

Toimituskeskustelu eli papin tapaaminen ennen hautajaisia

Pappi soittaa lähiomaisille viimeistään siunaustilaisuutta edeltävällä viikolla ja sopii ajan tapaamista varten. Tapaaminen eli toimituskeskustelu voidaan käydä kotona tai seurakunnan tiloissa.

Tapaamisessa teillä on tilaisuus kertoa vainajan elämästä, sekä keskustella surusta ja kuolemasta. Keskustelussa käsitellään hautajaisiin liittyviä yksityiskohtia ja toiveita sekä virsitoivomuksia. Muista tilaisuuden musiikkitoiveista on hyvä neuvotella kanttorimme kanssa.

Hautapaikka ja sen lunastus

Jos suvullanne ei ole käytettävissä vanhaa hautapaikkaa, on lunastettava uusi arkku-, uurnahauta tai tuhkahautasija. Lisätietoja hautapaikasta sekä haudan avaamisen ja peittämisen kustannuksista saat meiltä.

Jos siunaus toimitetaan toisella paikkakunnalla mutta hautapaikka on Pyhtäällä, varataan hautaanlaskuaika kirkkoherranvirastostamme. Jos poismennyt halutaan haudata esimerkiksi hänen syntymäpaikkakuntansa hautausmaalle, ole yhteydessä kyseiseen seurakuntaan.

Hautaaminen uurnahautaan, muistolehtoon tai sirotusalueelle

Jos arkkuhautauksen sijaan päädytte tuhkaukseen, tuhka voidaan kätkeä uurnahautaan, muistolehtoon tai sirotella sirotusalueelle. Jos tuhka sijoitetaan muualle kuin seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle, tarvitaan siihen maa- tai vesialueen omistajan tai haltijan suostumus.


Lisätietoja kaikista siunaamiseen ja hauta-asioihin liittyvistä asioista saat meiltä. Katso palveluhinnastomme.

Kirkkoherranvirasto
044 743 1040

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. (Psalmi 23:2)

Kuva: evl.fi

Hautajaiset

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Kuoleman koskettaminen paljastaa elämän rajallisuuden. Omien läheisten lisäksi tukea antaa myös seurakunta. 

Kuoleman jälkeen on toivoa

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Hautajaisjärjestelyt

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö