Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Häät ovat ikimuistoinen juhla
Häät ovat yksi ikimuistettavimmista juhlista elämässä. Avioliittoon vihkimisen tarkoitus on pyytää yhteiselle elämälle Jumalan siunaus. Samalla se vahvistaa avioliiton oikeudellisesti.
Kun suunnittelet häitä, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Varaa aika ja paikka vihkimiselle hyvissä ajoin, jotta saatte juhlanne toivomaanne ajankohtaan ja paikkaan.
Vihkiminen toimitetaan yleensä kirkossa tai kappelissa, mutta se voi tapahtua myös omassa kodissa, varaamallanne juhlapaikalla tai muussa paikassa. Erityisesti kesäaikaan Pyhtään kirkko on suosittu vihkimispaikka. Vihkimisen toimittaa pappi, jonka lisäksi läsnä tulee olla vähintään kaksi todistajaa. Voitte esittää toiveita vihkipapista.
Vihittävien tulee olla täysi-ikäisiä, rippikoulun käyneitä ja konfirmoituja kirkon jäseniä. Jos toinen teistä ei ole kirkon jäsen, teidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on jonkun muun kristillisen uskontokunnan jäsen.
Jos olette solmineet avioliiton esimerkiksi maistraatissa, avioliitto voidaan siunata kirkossa.
Avioliiton esteiden tutkinta tulee tehdä enintään 4 kuukautta tai viimeistään 7 vuorokautta ennen vihkimistä. Tutkinta tehdään jomman kumman kotiseurakunnassa tai maistraatissa.
Voitte tehdä avioliiton esteiden tutkinnan myös sähköisesti verkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos päädytte sähköiseen palveluun, huolehtikaa asiasta ajoissa – lomakkeessa kysytään asioita, joita joudutte ehkä selvittämään ennakkoon.
Vihkitilaisuus alkaa musiikilla ja päättyy musiikkiin. Usein puhutaan häämarsseista. Häämarssin ei kuitenkaan tarvitse olla marssi eikä edes urkuteos, vaan myös muut sopivat sävelmät voivat tulla kyseeseen. Valintaa tehdessä on hyvä muistaa vihkitilaisuuden jumalanpalvelusluonne. Alku- ja päätösmusiikin lisäksi on tapana laulaa virsi.
Vihkimusiikkiin liittyvissä asioissa kannattaa olla yhteydessä seurakuntamme kanttoriin hyvissä ajoin. Tutustu kokoamaamme häämusiikkisivuun.
Katso Pyhtään seurakunnan palveluhinnasto ja tilavuokrat →
Lisätietoja:
Kanttori Marjo Kaijansinkko
044 743 1050
marjo.kaijansinkko@evl.fi
Kirkkoherranvirasto
044 743 1040
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1 Kor. 13:13)
Kuva: evl.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä