Käsityökilpailun voittajat

Pyhtään keskiaikaisen kivikirkon 565 vuotta oli innoituksen lähteenä Pyhtään sukat tai lapaset kilpailussa. Kilpailuun saapui seitsemän työtä, joista viisi oli lapasia ja kaksi sukkaa.

Yleisöäänestyksen voittaja Merituuli Metsolan työ Länsipääsyn ovi sai annetuista äänistä 40 %.

 

Länsipäädyn ovi

Tekijä kertoo työstään näin: "Länsipäädyn ovi inspiroi minua muodollaan, materiaalillaan ja sillä miten se ikään kuin  kutsuu sisään. Muodossa toistuvat kauniisti kirkon kaaret. Se  on vain itsessään niin kovin täydellisen kaunis."

 

Raadin suosikki oli Gina Drockila-Kososen työ Henrikit.

Henrikit

Tekijä kertoo työstään näin: "Näiden lapasten mallin ensimmäinen aihe tuli kirkon ikkunoiden lasiruuduista. Toiseksi halusin tuoda esiin kirkon iän sen keskiajalla käytetyssä kirjoitusasussa; DLXV=565. Lisäksi kuviossa löytyy myös kristillinen symbolimme, risti."