Messu kirkossa 27.8.2017 klo 10. Messun toimittavat khra Marjo Kujala ja kanttorina Mikko Hauhia

Tervetuloa!

Sanoja ja tekoja

Yhdellä pojistani oli lapsena hyvin herkkä omatunto. Kun häntä pyysi tekemään jotakin, hän vastasi kiivaasti "ei". Sitten odotin, vieläkin vähän odotin ja seurasin sivusilmällä, kun poika meni ja teki mitä häneltä oli pyydetty. Omatunto oli puhunut.

Myös Jeesus puhui pojista. Tällä kerralla kahdesta veljeksestä, joista toinen lupasi mennä viinitarhaan töihin, mihin Isä oli häntä pyytänyt, mutta ei kuitenkaan mennyt; toinen kieltäytyi menemästä, mutta lopulta meni ja tarttui töihin Isän toiveen mukaan. Ja sitten Jeesus kysyi, kumpi näistä täytti isän pyynnön. Vastaus oli selvä. Se, joka teki mitä pyydettiin.

Jeesuksen puhe osui ja upposi suoraan ylipappien ja vanhimpien omiintuntoihin.

Uskonnollinen ja moraalinen ylimystö oli hermostunut juutalaisena opettajana esiintyneen Jeesuksen tavasta seurustella veronkerääjien ja muiden syntiseksi luokiteltujen ihmisten kanssa. He samaistivat synnin tekemisen ja syntisten kanssa seurustelun.

He itse puhuivat paljon Jumalan laista ja välttivät pikkutarkasti syntiä ja syntisiä. Vaatimalla ihmisiltä samaa, he laskivat näiden harteille taakkoja, joita nämä eivät jaksaneet kantaa.

Uskonnollinen ylimystö totteli lakia, mutta ei ymmärtänyt Jumalan tahtoa. Publikaanit ja portot, jotka olivat avoimesti hylänneet lain, olivat sen sijaan toivottaneet Jeesuksen tervetulleeksi koteihinsa ja ottaneet vastaan hänen sanomansa.

Jeesus etsi ja etsii yhä sydänten avaruutta. Hän kulki häpeästä välittämättä syntisten majataloissa, publikaanien ja porttojen joukossa. Hän peräänkuulutti puheiden tilalle sydämen uskoa.

Hän toi armon maan pinnalle. Oikeudessa omistaa taivas olemme jokainen samalla viivalla. Valtakunta on ainoastaan armahdettujen syntisten valtakunta.

Juha Vähäsarja
Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston rehtori ja Perussanoma Oy:n toimitusjohtaja