Ajankohtaista

Toimintaa ja tapahtumia Pyhtään seurakunnassa.

RIPPIKOULU UUDISTUU PYHTÄÄN SEURAKUNNASSA

Tavoitteenamme on, että rippikoulu vois olla paikka, jossa nuoret pääsevät pohtimaan elämän ja uskon kysymyksiä yhdessä toisten kanssa. Rippikoulusuunnitelman (2017) mukaan ”rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä”. Rippikoulu ei nimestään huolimatta rakennu koulumaisesti, vaan pyrimme virittämään keskustelua mielekkäillä tavoilla, mm. ryhmätyöskentelyn, toiminnallisten ratojen, draaman ja pelien keinoin. Myös erilaiset teemaleirit ovat mahdollisia.

Rippikoulun keskiössä ovat nuoret, jotka pääsevät pohtimaan omaa elämää isosten ja ohjaajien johdolla. Välillä nauretaan vedet silmissä isosten vetämässä iltaohjelmassa. Ennen kaikkea rippikoulu on ainutkertainen kokemus nuoren elämässä.

Rippikoulu käynnistyy Pyhtäällä 14.10. yhteisellä infotilaisuudella. Kaikki vuoden 2019 rippikoululaiset ja vanhemmat kutsutaan Siltakylän seurakuntatalolle klo. 14.00- 15.30. Tiedottamisen lisäksi tilaisuudessa on mahdollisuus kysyä kaikkea mikä askarruttaa.

Lisäksi nuorille järjestetään talven aikana viisi teemajumalanpalvelusta, jotka korvaavat aiemmat jumalanpalveluskäynnit. Nuorten messut ovat Pyhtään kirkossa 30.1. 3.2. 17.3. 7.4. ja 19.5. Lisäksi järjestetään nuorteniltoja.

Riparipassi annetaan ensimmäisessä tapaamisessa. Passiin kerätään viisi jumalanpalvelukäyntiä ja kolme osallistumista nuorteniltaan sekä kolme muuta seurakunnan tilaisuutta.

Viikonlopputapaamiset I leiri 9.-10.2. ja II leiri 9.-10.3.

Leiriajat ovat: 3.-9.6 ja 24.-30.6. sekä hiihtolomaviikko. Leirit varmistuvat ilmoittautumisien mukaan. Lisätietoja antavat nuoriso-ohjaaja Minna Vuokila minna.vuokila(ät)evl.fi, 0447431925, sekä pastori Tanja Roiha tanja.roiha(ät)evl.fi 0447431927.

 


jpg liite
Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalien vaalipäivä

18.11. klo 11-20 Siltakylän seurakuntatalo

Ennakkoäänestyksessä äänioikeuttaan käytti 214 seurakuntalaista eli äänestysprosentti oli 6.9%. (vuonna 2014, äänestysprosentti oli 5,7%)

 

 

Ehdokkaat: Lue lisää

Avioliiton esteiden tutkinta sähköisesti

8.3. 2018 voimaantulleen uudistuksen myötä avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä myös sähköisesti Lue lisää

Kirkolliset ilmoitukset

KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Lue lisää

Kirkkotekstiilien valmistus etenee

Helena Vaarin kotisivut Lue lisää